Engeström IT-kouluttajien syysseminaarissa

Yrjö Engeström puhui työn historiallisista kehitystyypeistä:

Kuva 1: Yrjö Engeströmin esittämä periaaatekuva työn historiallisista kehitystyypeistä (Victor & Boynton, 1998).

Yrjö Engestömin mukaan kaikkien yritysten kehitystila voidaan tunnistaa oheisen kaavion avulla. Useimmiten yrityksessä toimii useampia kehitystiloja. Yhteiskehittely oli hänen mielestään historiallisesti uusi toimintatapa ja se näkyy mm. Metson yhteistyökehittelyssä, missä puhutaan tuotepalvelukokonaisuuksista, tuotteen jatkuvasta kehittämisestä ja elinkaarisopimuksista.
Yrjö puhui myös "jalkauttamisen" toivottomuudesta. Hänen mukaansa (ja Ciborraan viitaten) on päästävä irti "hallinnasta" eli uskosta ylhäältä alas määrättävästä muutoksesta ja kehityksestä.
Nämä yritykset johtavat "drift"-tyyppiseen häiriöön. Kuunnellessani minulle tuli mieleen, että juuri tästä oli kysymys Windows Vistan 8 vuotta kestäneessä kehitystyössäkin. Johdon pyrkimyksistä huolimatta kaikki meni pieleen. Samana aikana Linux-kehittäjäyhteisö ehti kehittää ilman hierarkista johtamista noin 20 uutta käyttöjärjestelmäversiota.

Kilpi IT-kouluttajien syysseminaarissa

Osallistuin 20.11.2008 mielenkiintoiseen IT-kouluttajien syysseminaariin "Oppiminen ja innovaatio työelämässä". Siellä luennoivat Esko Kilpi ja Yrjö Engeström. Mukana oli myös muita aiheesta kiinnostuneita sekä paikan päällä, että Connect Pro avulla. Oli tosiaan mukava kuulla näitä työelämän kehittämisgruruja, joilla oli syvällistä sanottavaa. Kommentoin ensin Kilpeä:
Esko Kilpi kertoi paljolti sitä samaa, mitä hän esittää kotisivuillaankin. Hänen mielestään maailmamme on muuttunut tietoinstensiivisiksi siten, että tuotteiden ja palvelelujen variaatiot lisääntyvät ja niiden tekemiseen osallistuu yhä suurempi määrä toimijoita digitaalitekniikkaa hyödyntäen ja tuotteiden tai palvelujen ominaisuudet räätälöidään vastaamaan yhä paremmin asiakkaiden tarpeita ja vastaavasti asiakkaiden ja tuottajien rajapinta hämärtyy yhä enemmän. Myös työn kognitiivinen kuorma kasvaa koko ajan ja kaiken tekemisen toiminnallisena ”realiteettina” on epävarmuus, yllättävät tapahtumat ja kausaalisuuden sekamelska. Kilpi mainitsi, että hyvä esimerkki näistä muutoksista on Suomessa toimiva laivateollisuus. Itse totean, että asia on juuri näin. Mielestäni telakat alkavat olla yhä enemmän pelkkiä jättikokoisten unelmaristeilyaluksien rakentamissopimuksia tekeviä brändejä, mutta samanaikaisesti aikataulutukseen, suunnitteluun, kilpailutukseen, terästen ja muiden raaka-aineiden valmistukseen, konepajatoimintaan, kuljetukseen sekä kokoamiseen liittyy selvästi yritysten rajat ylittävä laaja katto-ohjelmisto, jonka palaset kootaan suunnitelmallisesti ja hyvin tarkan ajoituksen mukaan telakalla. Minun mielestäni tämä olisi tärkeää huomioida myös ammatillisessa koulutuksessa. Kilpi korosti niin ikään, että monimutkaisen organisaation toimintaa ei enää voi mitenkään suunnitella täydellisesti etukäteen, johtaa hierarkisesti tai ”jalkauttaa”. Hänen mielestään niiden toiminta muistuttaa paljon ajateltua enemmän oikean elävän organismin, internetin tai linuxin kehittymistä. Itselleni tuli mieleen, että oppivassa organisaatiossa taitavatkin toimia ”habituaatio” ja ”sensitaatio”, kuten yksisoluisten oppimisessa.
Kilven ajatuksista ilmeni, että suurten organisaatioiden kehittymisen ensimmäinen edellytys on tarjolla olevien vaihtoehtojen lukumäärä. Valintavaihtoehdot ovat olleet tärkeitä jo koko elämän kehittymiselle ja aivan samalla tavalla erilaiset näkökulmat ovat oleellisia tietoyhteiskunnan organisaatioiden kehitykselle. Toinen kehitysedellytys on vuorovaikutuksien rikkaus. Koherentti toiminta ja älykkäät lähestymistavat syntyvät, kun sekä frakmentoituen ryhmittyvät tiedon vaihtoehdot että niiden arviointia tekevät ihmiset kytkeytyvät samanaikaisesti samaan kehittämistyöhön. Tämäkään ei riitä sillä kolmas ja tärkeä kehittymisvaihe edellyttää todellista keskustelua ja vuorovaikutusta. Aito kollektiivinen kehitys tapahtuu vasta, kun keskustelun osapuolet löytävät vuorovaikutuksen kautta ja ajan kanssa yhteisiä muutosta eteenpäin vieviä ratkaisuja. Tällainen tietopainotteinen työ on kysymistä ja vastaamista, mutta sitä ei voi rajoittaa, suunnata tai aikatauluttaa. Hyvin tehdyssä työssä on siis läpinäkyvyyttä, valintojen perustelua, kommentointia ja keskustelua sekä wikimäistä yhteistä editointia. Tulevaisuuden yritysdogumentit eivät ole sellaisia, kuin nyt, koska niitä ei kukaan lue. Niiden tilalle tulevat lyhyet blogi-tyyppiset tarinat, videot ja äänitteet. Hierarkinen suorituskeskeinen toimintaperusteisuus sitä vastoin tekee asiat läpinäkymättömiksi, mikä pysäyttää kehitystä. Tulee mieleen, että Kilpi kannattaa "Ruotsalaista työntekokulttuuria".
Kilpi korosti, että nykyajan isona haasteena on ajattelun jarruttelu samalla, kun tekemisen taustalla olevan ajattelun ja ajattelun takana olevien oletusten tuntemusta lisätään. Myös tietoperustainen arvoajattelu edellyttää uusia katsantotapoja työn, johtamisen ja organisaation tarkasteluun. Parempaan ymmärtämiseen kuuluu, että yrityksiä analysoidaan monimutkaisten aikariippuvien luovien vuorovaikutusmallien avulla. Bisneksen syvin olemus näkyy tuotteiden ja organisaatioiden kautta, kun toiminnat erotetaan muodoista ja tieto erotetaan rakenteista ja hierarkiasta. Johtamisen rakenteet selvitetään tarkastelemalla kaikkien vuorovaikutustoimintojen laatua ja niihin liittyvää dynamiikkaa. Merkittävää on, että nykyisin niistä on jokainen vastuussa. Johtaminenkaan ei siis enää tällä perusteella kuulu ainoastaan johtajille.

Nyt se opetus alkoi

Opetus alkoi. Opetan läpivalaisuelektronimikroskopiaa tohtori-tasoa lukeville opiskelijoille englanniksi. Kurssille ilmoittautui kahdeksan (8). Aloitin eri tavalla kuin ennen. Ensinnäkin olin mielessäni miettinyt, millaisia nämä opiskelijat ovat. Totesin, että he ovat aikuisia ja erityislahjakkaita, joilla kaikilla on erilainen taustatieto ja pohjakoulutus. Tämä ohjaa aika paljon sitä, miten opetus pitää toteuttaa. On nimittäin niin, että kanditasoa-lukevat opiskelijat ovat tietopohjaltaan paljon homogeenisempi joukko.
Aluksi sovimme, että tavoite on oppiminen. Sitten sovimme marraskuun oppimispäivät. Opetus on tiistaisin klo 12:00->. Opiskelijat tekevät valmistelevan ennakkotehtävän annetusta aiheesta omaa tutkimusaihettaan painottaen ja palauttavat sen ensi kerraksi. Minimipituus on ½-sivua. Seuraavalla kerralla tehdään samalla tavalla (ennakkotehtävä (½-sivua) + oppimis päiväkirja (½-sivua)). Samaan tapaan jatketaan. Tenttiä ei ole. Jos skippaa tunnin, kirjoitetaan sivun lisää ennakkotehtävää. Itse seuraan oppimisen kasvua ennakkotehtäviä ja päiväkirjoja lukemalla.
Ensimmäisellä tunnilla oli kävelyopetusta. Kävimme laboratorion kokonaan läpi eli katsoimme läpivalaisuelektronimikroskoopin, pyyhkäisyelektronimikroskoopin, vanhan Siemens 100A-laitteen, optiset mikroskoopit ja näytteenvalmistuslinjan. Katsomiseen ja kävelyopetukseen kului aikaa runsas tunti. Oli mukavaa saada runsaasti kysymyksiä ja palautetta.

Kulttuurierot, oppiminen ja opettaminen

Opetan itse englannin kielellä. Olen tehnyt sitä vuosia ja oppilaani ovat sekä suomalaisia että eri maista tulleita ulkomaalaisia tekniikan opiskelijoita. Jälkeen päin voin sanoa, että vuosia olen ihmetellyt opiskelijoiden eroavuuksia ja tunnustan jättäneeni huomiotta tällaiseen opetukseen väistämättä liittyvät ongelma, mutta onneksi törmäsin hiljattain Kyösti Julkusen (2002) artikkeliin, jossa mielenkiintoisella tavalla todetaan seuraavaa:

”Oppilaiden luokkakäyttäytymiseen vaikuttavat myös kulttuurierot. Opettaja voi tulkita esimerkiksi pidättyväisyyden, joka oppilaan kulttuurissa osoittaa kohteliaisuutta, passiivisuudeksi. Myös käsitykset oppimisesta ja tiedosta voivat olla erilaisia. Yhteisöllisissä kulttuureissa ei arvosteta yksilöllistä työskentelyä. Vastaavasti kilpailua arvostavassa kulttuurissa ei pidetä yhteistyöhön perustuvista tehtävistä. Kulttuureissa, joissa oppiminen tarkoittaa lähinnä ulkoa oppimista, voi olla tehokkaita muististrategioita, mutta heidän ongelmanratkaisutaitonsa ovat puutteellisia (Richards & Hurley 1990). (Julkunen 2002 s. 102)”

”Suomessa on havaittu kulttuurierojen merkitys tutkittaessa suurimman maahanmuuttajaryhmän, venäjänkielisten perheiden, lasten koulunkäyntiä ja sopeutumista suomalaiseen kouluun (esim. Laihiala-Kankainen 2001) (Julkunen 2002 s. 102).”

Olen sitä mieltä, että edellä sanottu auttaa minua ymmärtämään paremmin eri maista tulleiden opiskelijoiden oppimista ja lahjakkuutta. Erilaisuuden huomioimisen kautta minulla on omasta mielestäni tulevaisuudessa paremmat mahdollisuudet asettaa opetustavotteita ja myös kehittää opetustani ja siihen liittyvää vuorovaikutusta. Olen Julkusen (2002 s.106) kanssa samaa mieltä siitä, että opiskelu vieraalla kielellä parantaa kielitaitoa, sisältöjen hallintaaa opiskelukielellä ja yleisiä ajattelu- ja opiskelutaitoja. Toivottavasti voin jo tänä syksynä kokeilla, kuinka Julkusen (2002 s.106) suosittelemat kokemuksellisen oppimisen, vertaisopetuksen, pari- ja ryhmätyöskentelyn keinot sekä tekemällä oppimisen ja keksivän oppimisen sekä simulaatioiden keinot sopivat omalle kurssilleni. Otan huomioon senkin, että hän suosittelee välttämään liikaa kielen varassa olevaa opetusta ja suosittaa monipuolista aineistoa, multimediaopetusta, vaihtelevia esitystekniikoita, kuten myös demonstraatioita, audiovisuaalisia välineitä, esineitä ja autenttista materiaalia.

Kirjallisuuslähteet:
Julkunen, K. 2002 Sisältöjen oppiminen ja opettaminen vieraalla kielellä, Teoksessa: Julkunen, M.-L. (toim.) Opetus, oppiminen, vuorovaikutus, Helsinki. WSOY. s. 97-110.
Laihiala-Kankainen, S. 2001. Huomioita venäläisestä ja suomalaisesta koulukulttuurista. Teoksessa: Perho, K. (toim.) Kahden kulttuurin väkeä. Suomalaiset ja venäläiset koulussa. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunnan selosteita 82. 8-31.
Richards, J. C. & Hurley, D. 1990. Language and content: Approaches to curriculum alignment, Teoksessa: Richards, J. C. The language teaching matrix. Cambridge: Cambridge University Press. 144-159.

Mentorointi ammatillisen kasvun edistäjänä

Jori Leskelä kirjoittaa mentoroinnista otsikolla Mentorointi ammatillisen kasvun edistäjänä kirjassa (toim.) Collin,K & Paloniemi, (2007) Aikuiskasvatus tieteenä ja toimintakenttinä, PS-Kustannus.s. 155-187. Artikkelissa tarkastellaan mentorointia laajasti ammatillisen kasvatuksen edistäjänä mentoroinnin olemuksen, toteutustapojen ja vaikutusten näkökulmasta.Leskelä johdattelee lukijaa Kreikan historiasta saakka. Suomessa asia on saanut lisääntyvää kiinnostusta, koska mentoreoinnilla olisi mahdollisuuksia väestön ikärakenteen muutokseen liittyvän kokemusperäisen hiljaisen tiedon säilyttämiseen.

Leskelä lähestyy mentorointia Murray (2001) ajatuksia lainaten määrittelyillä ja toteaa, että toiminta on mentorointia, jos 4 seikkaa on voimassa:
Kaksi henkilöä ...
(1) ... käyvät luottamuksellista keskustelua
(2) ... pyrkien toisen henkilökohtaiseen kehittymiseen
(3) ... tapaamisissa, joita on useita
(4) ... käsitellen enemmän käytännönläheisiä aiheesta, joka kiinnostaa aktoria eli kehittyjää

Näinhän se on. Itselläni oli tilaisuus mentoroimiseen viime viikonloppuna, kun piipahdin erään venäjältä muuttaneen henkilön luona Pohjois-Ruotsissa. Tarkoitus oli vain vähän korjata tietokonetta, mutta henkilö saattui kertomaan, että hänellä on nyt aikuisopiskelijana opinnäytetyön aiheen valintaan liittyvä ongelma. Rehellisesti sanoen ei tietoa, mistä työn tekisi ja miten. Tilanne synnytti luonnollisen, satunnaisen, spontaanin ja epämuodollisen mentorointitapahtuman. Kerroin, että en nyt tekniikan ihmisenä tiedä kovin paljon hänen alansa eli hoitoalan opetuksesta, mutta monia opinnäytetöitä ohjanneena ja myös hoitoalan opiskelijoita mentoroineena voin auttaa häntä keksimään itselleen ja koululleen sopivan aiheen ja tavan, jolla työsuunnitelma ja työ tehdään.

Muutamin sanoi kerroin, että on hyvä tarkastella omia vahvuuksia ja että hänellä on oman venäläisen kulttuuritaustansa ansiosta erinomainen kyky ymmärtää vieraasta kulttuurista tulleiden hoitoalan työntekijöiden kokemuksia, vaikeuksia ja työkulttuurin kohtaamista omien kokemusten kautta. Juttelimme myös siitä, että maahan tulee työtehtäviin tulevaisuudessa entistä enemmän erilaisen kulttuuritaustan omaavia henkilöitä. Paineet tähän ovat kovat juuri hänen opiskelemalleen hoito-alalle sen vuoksi, että väestön ikäjakauman muutos vähentää kotimaisen henkilöstön (työvoiman) määrää alalla ja samalla tämä muutos (mm. väestön ikääntyminen) kasvattaa hoitotarvetta. Totesimme, lisäksi, että hänellä on erinomainen valmis verkosto tuntemiinsa muihin venäläisiin hoitoalan henkilöihin ja muihin erilaisen kulttuuritaustan omaaviin ihmisiin (lääkäreihin, palvelujohtajiin, osastonhoitajiin, hoitajiin, ym). Tästä sitten johdattelin hänet keksimään, että nämä kokemukset ovat kaikille hyödyllisiä ja niitä kannattaa koota ja pohtia sekä asiasta voi tehdä ”haastattelututkimuksen”. Ehdotin jopa muutamaa lisäkontaktia, koska tunnen sen alan ihmisiä sielläpäin, ja niillekin tuntui syttyvän vihreä valo. Olemme jatkaneet mentorointia tuon tapaamisen jälkeenkin ja tekeminen tuntuu juuri nyt edistyvän vauhdilla.

Kylläpä pieni sivumentorin rooli tuntui hyvältä, kun uudistin aktorin näkemyksiä. Tunsin myös, että aktorin sai siitä, kuten Leskeläkin tiivistää ”positiivisia asioita: ... kriisistä selviytymistä, stressin ja turhautumisen vähentymistä, myönteisyyttä, voimaantumista, eheytymistä, uratulevaisuuden jäsentymistä”.

Joitakin ajatuksia Collinin et al kirjasta

Moodin koulutustarjonnan mallit (s. 226-228)

Moodin koulutustarjonnan mallit ovat 3 vuosikymmentä vanhoja. Ne ovat:
-hylkääminen,
-sosiaalivaltio,
-osallistuminen ja
-itsensä toteuttaminen.
Hylkäämismallin lähtökohta on, että ikääntyneiden koulutuksella ei ole mitään erityistä mieltä. Ikääntyneet sysätään syrjään (roskikseen). Sosiaalivaltiomallin ideana on puuhakkaana pitäminen ja viihtyminen. Koulutusmahdollisuuksien näkökulmasta mahdollisuus itsessään on tärkeää, mutta sisältö ei lainkaan. Osallistumismalli pohjautuu sosiaalivaltion ideologian kaltaisella tavalla aktiivisuusteoreettiseen näkemykseen vanhenmisesta. Tavoitteena on osallistaa ikääntyneet yhteiskunnalliseen toimintaan. Koulutuksen ja osaamisen avulla uskotaan olevan mahdollisuus saavuttaa ”itsetietoisuuden nousu” ja sitä kautta myönteinen asennoituminen itseensä sekä aktiivisesti vaikuttaa omaan elämäntilanteeseensa. Moodin neljäs vaihe on itsetiedostuksen malli. Sen ajattelutapa korostaa henkisiä arvoja, itsensä kehittämistä ja elämän merkityksellisyyttä. Ikääntymistä ei pidetä sosiaalisena ongelmana tai sairautena, joka pitäisi voitaa, vaan se nähdään mahdollisuutena. Koulutus- ja oppimistoimintaan osallistuminen nähdään eräänä mahdollisuutena itsensä tarkastelemiseen omien sisäisten arvojen ohjaamana sekä mahdollisuutena omaan henkiseen kasvuun ja kehittymisvaiheena merkityksellisyyden tilaan.

Suomessa tapahtunut ikääntyneiden koulutusmahdollisuuksien lisääntyminen on kulkenut 20 vuoden ajan määrällisesti ja laadullisesti. puuhakkaana pitämisen sijasta nykyään korostetaan yhä enemmän koulutuksen merkitystä ja elämänlaaadulle. Moodlen malleja voidaan käyttää mielestäni ikääntyvien koulutustarjonnan viitekehyksenä ja kehittämisen tukena. Olen itse sitä mieltä, että tulevaisuuden ikäihmiset ovat ”eläkeläistiikereitä”, jotka tietävät enemmän, osaavat enemmän, hankkivat tietoa enemmän, käyttävät rahaa enemmän, vaativat enemmän ja puolustavat oikeuksiaan enemmän. Tämä tulee asettamaan myös koulutuksen tarjoajille yhä enemmän haasteita. Revinnäistyöt eivät enää riitä.

Elinikäisestä oppimisesta (s. 231-233)
Elinikäisen oppimisen hienona tavoitteena on yleisesti pidetty koulutuksellisen eriarvoisuuden vähentämistä. Asialla on yhtymäkohdat Pohjoismaisen hyvinvointivaltion kehittämiseen (Mäkinen ym., 2006). Tutkimuksista ja tavoitteista huolimatta totuus on toisenlainen. Koulutus tuppaa edelleenkin kaikista mahdollisuuksista huolimatta kasaantumaan niille, joilla sitä jo on. Ne, jotka koulutusta eniten tarvitsevat, eivät ole siitä kiinnostuneita. Jos ajattelen asiaa kaupalliselta kannalta, kohdennettua koulutusmainontaa olisi siis turha laajentaa väliinputoojille. Tämä on vähän karua.

Sukupolvien väliset erot (s. 240-241)
Sanotaan, että käsitys itsestä oppijana muotoutuu pitkälti omien kokemusten kautta. Monella tämän päivän ikääntyneellä on keski-ikäisiä ja nuoria vähemmän koulutuskokemuksia ja nekin pohjautuvat peruskoulua edeltävään järjestelmään. Ikä on tuonut oppimiskokemusten määrään ja laatuun suuria eroja. Tästä syystä ikääntyneitä on tuettava niin, että he tuntevat itsensä tasavertaisiksi oppimisen prosessissa sekä ohjaajaan että vertaisopiskelijoihin nähden. Itse asiassa tässä voi olla suurempaakin totuuden siementä. Olen havainnut samaa pitkään työttömänä olleiden master-tason kollegojen täydennyskoulutuksessa rikastustekniikan asiantuntijoiksi. Pelkkä perusmotivointi ei mielestäni riitä, vaan oppijoita on tuettava monin tavoin.

Ikääntyneemmän oppijan eräänä etuna on elämänkokemuksen ja työkokemuksen kautta kertynyt tieto. Juuri se tarjoaa minun mielestäni erinomaisen suuren lähtökohdan tai kiinnityspisteen oppimisen ohjaamiselle. Muistan itsekin, kuinka nuorena opiskelijana istuin tähtitieteen appron kursseilla ja joulun jo lähestyessä muutama erikoislaatuinen yli seitsemänkymppinen mummeli keskusteli vieressäni ja toinen heistä kiteytti huolensa, että ”onhan tämä kivaa, mutta milloin se (luennoitsija) pääsee oikein (tähdistä)ennustamiseen”. Mitenkähän tuota olisi voinut tukea?

Aikuiskasvatuksen tulevaisuus:
Aikuiskoulutuksen sukupolvien erilaisuus, erilaiset elämäntilanteet ja -vaiheet asettavat monimuotoisuutensa vuoksi käytännön toiminnalle valtavia haasteita. Mielestämi tämä on nähtävä mahdollisuutena. Olen myös sitä mieltä, että mm. tekniset ratkaisut voivat tasoittaa aikuisten ja erityisesti työelämän ulkopuolella olevien aikuisten koulutuksen mahdollisuuksia. Tässä suhteessa katson, että mm. Hall -projektista saattaa tulla eräs aikuiskoulutusta ja myös ikääntyvien kotona-asumista tukeva teknologinen läpimurto. (289)

”Aikuisten osalta se (=elinikäinen oppiminen) tarkoittaa sitä, että myös työelämän ulkopuolella olevat aikuiset ovat aikuiskoulutuksen kohteensa entistä voimakkaammin (s. 290).”

Sain kurssin opetettavaksi

Tosi on. Sain kurssin opetettavaksi ja se se alkaa 4.11.2008.
Kurssi on englanninkielinen ja nimeltään Postgraduate Course in
Transmission Electron Microscopy eli MT-0.6026 (5 cr).
Ainakin 2 espanjalaista opiskelijaa on tulossa sille, joten
hyvältä näyttää. Kokeilen ihan varmasti uusia opittuja juttuja.
Suunnittelu alkaa nyt.

Aikuiskasvatus

Löysin kiinnostavan kirjan: (toim.) Collin,K & Paloniemi, S. (2007) Aikuiskasvatus tieteenä ja toimintakenttinä, PS-Kustannus. Kirja avautuu hieman paremmin kuin eräät filosofisemmat. Aion kertoa sen sisällöstä tuonnempana enemmän. Nyt olen aloittamassa sen lukemista takaperin, koska ensimmäisenä käteen avautui Vesa Huotarin kirjoitus "Aikuiskoulutuksen suunnittelu ja arviointi". Pidän julkaisijan rehellisestä kirjoitustavasta. Siinä käsitellään "jalat maassa"-tyyppisesti mm., milloin koulututus ei ole ratkaisu.

Profilointia kokeilemassa

Kokeilin profilointia: http://www.uta.fi/tyt/verkkotutor/sisalto.htm. Nyt tiedän, että olen pinta- ja syväsuuntautunut oppija. Opinnoissa on keskeisenä tavoitteena saada kurssit suoritetuiksi ja opiskelen mielenkiinnosta opiskeltavaa aihetta kohtaan. Usein tavoitteenani on optimoida tehdyn työmäärän ja arvosanan suhde. Yleinen opiskeluasenteeni on sellainen, että olen opinnoissani menestymiseen pyrkivä opiskelija ja sovellan tarpeen mukaan määrällisiä ja laadullisia opiskelutapoja riippuen siitä, mikä on kussakin tilanteessa menestymisen kannalta edullisinta. Arvostat luontevaa keskustelua opiskeltavasta asiasta opettajien ja opiskelutovereiden kanssa.

Aikuiskasvatus

Ollaan taas blogi-kirjoittelussa mukana. Aika vauhdikasta on ollut syksyn eteneminen. Ammatillisen puolen koulutustehtäviin täytyy saada huikeasti lisävauhtia. Ostin eilen myös Kaija Collin ja Susanna Paloniemen toimittaman kirjan "Aikuiskasvatus tieteenä ja toimintakenttinä". Ei mikään huonompi. Kasvatustieteen puolella tuntuvat kotitehtävät etenevän hyvin ja luulen, että kirjasta saa paljon apua.

Elokuva, joka opettaa opetuksesta

En ole mikään elokuvafani, mutta ostin Anttilan halpishyllystä kolmen euron alennushinnalla "Huippuope"-nimisen komedia-tyyppisen DVD-elokuvan. Ajattelin, että voisihan siitä jotain oppia. Olen katsonut sen nyt yhden kerran ja itkin puolet filmin ajasta. Kyllä on hyvin tehty filmi. Juuri siitä, mitä itse kaipasin. Katson sen varmasti monta kertaa. Filmi kertoo, kuinka Matt-niminen miesopettaja kehittyy hierarkisesta tiedonkaatajasta nykyaikaiseksi superopettajaksi hakemalla ja jalostamalla opit nuorelta kouluun tuleelta opettajalta. Sisältö kuvaa lähtötilannetta sekä pitkää (=vuoden mittaista) ja vaivalloista kehittymismatkaa lopputulokseen. Filmin läpi käydään kilpailua hyvästä opettamisesta. Tunteet loikkailevat kateusesta vihaan, ihailusta esimerkin oppimiseen ja opitun jalostamiseen omiin tarpeisiin. Kontrastinasettelut olivat hyviä. Taustalla kummittelee mukavasti myös Mattin isä, joka oli voittanut 43 vuotta parhaan opettajan palkinnon. Kannattaa katsella, jos saatte filmin käsiin. Kerrankin pystin tajuamaan, että hyvää pettamista kannattaa opetella. Rahat menivät oikeaan osoitteeseen.

Lisäys: Nimi englanniksi: School of Life, ohjannut William Dear. kirjoittanut Jonathan Kahn, pääosissa David Paymer, Ryan Reynolds, John Astin. Valmistaja: Nordisk Film

Oma domain perustettu

Juu, nyt se tapahtui. Perustin oman domainin. Sen osoite on http://www.metallografi.org ja sain asennettua sinne joomla-julkaisujärjestelmän. Tähän päädyin, kun katselin http://www.epero.org domainia, jossa näyttää olevan lähes tuhat sivua. Totesin työpaikan PC-luokassa, että valintani sopii hyvin opiskelijoiden koneille. Nyt teen oman domainin päämenuuta. Muita asetuksia ja sisältöä sitten myöhemmin. Kivalta tuntuu siis. Olisi pitänyt tehdä näin jo vuosia sitten.

Tiedän toki, että meillä TKK:ssa pitäisi käytetää opetuksen ja oppimisen tietojärjestelminä Oodi-, Noppa- ja Optima-portaaleita. Omalla laitoksella olemme yli 10 vuotta käyttäneet hyvällä menestyksellä omaa Kerppu-portaalia, joka on toteutettu Moodlella. Mikroskopian ohjelmina olen käyttänyt ilmaisia www-selaimella ajettavia on-line ohjelmaversioita. Vararehtori Kalevi Ekmanin tekemän päätösen mukaan tämä ei enää vetele, suunnitelmallisessa opetuksessa on käytettävä valittuja ohjelmia ja uudet määräykset tulevat kattavasti voimaan ensi syksynä.

Mikähän sotku ja riita syntyy sitten, kun Kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen liittyvät mukaan. Nytkin on tietoliikenteessä serverien kapasiteettipulaa ja opettajat ovat hermona. Parempi on ehkä tehdä oma portaali ja linkittää se uusien vaatimusten mukaiseen systeemiin.

Opettaminen ja johtaminen

Onko opettamisella ja johtamisella jotain yhteistä? Ehkä. Meillä on työpaikalla eletty ymmärrettävää rajua organisaatiomuutosta eikä toimivan johdon organisointi ole kaikessa mennyt mielestäni eteenpäin. Olen nimittöin saanut uuden johtajan. Hän on sivari ja vähemmän koulutettu sekä johtamistaidoiltaan että akateemisesti. Ja mitä siis saimme? Modernin johtamisen sijaan olemme joutuneet ikivanhaan hierarkiseen johtamistapaan. Kyllä antiikki tuntuu masentavalta. Oman hoitoalalla toimivan leidini pomokin erotettiin, kun hänen johtamistapansa oli 90-luvun puolivälistä. Entäs meillä? Virkamiesjohtaja on "erottamaton" ja johtamisportaiden lisäämiselle ei mahda mitään ellei äänestä jaloillaan.

Mielestäni johtamisella ja opettamisella on tänä päivänä jokin analoginen yhteys. Täytyypä siis pohdiskella asiaa lisää tuonnenpana.

Oma domain harkinnassa

Harkitsen oman domainin perustamista kurssieni kehittämiseksi. Jos asia toteutuu, kokoan sinne tekemääni kurssiaineistoa ja jäsentelen sen sopivalla tavalla. Tekemistäni motivoivat tekijäoikeudet ja julkisuuden kautta saatava kritiikki.

Kaksi asiaa on nyt mielessä

Omilla kursseillani oppilasmäärät ovat pieniä. Tästä voisi olla löytyä eräs mahdollisuus oman opetukseni parantamiseen. Pienessä ryhmässä opettaja voi toimia herkästi ja siis aistia, kuinka oppijan oppimista voi parantaa. Onkohan tässä kysymys siis oppijan ohjaamasta opetuksesta.

Toinen kovasti kummastuttanut seikka liittyy joihinkin oppilaisiin, jotka ns. menestyvät opinnoissaan hyvin huonosti. Olen huomannut, että pari vuotta opintojensa jälkeen ja teollisuuskokemusta saatuaan he saattavat tulla jatko-opiskelemaan, mutta ihan kokonaan uusina ihmisinä. Ennen niin epäselvät asiat ovat jäsentyneet, päättely on nopeutunut, mikään ei enää pidättele oppimista ja kaikki tekeminen tuntuu helpolta ja loogiselta. Entisestä "heikkona" pidetystä opiskelijasta on kasvanut loistava ammattilainen ja superosaaja. Mitähän siinä välissä on tapahtunut??

Aalto yliopisto nimike motivoi nyt minunkin kehittymistäni

Tosiaankin, räväkkä uutinen innovaatioyliopiston Aalto yliopisto nimestä kolhaisi monien lailla minuakin ja tosiaan motivoi ammatillisen opettajan opiskeluani. Oma isäni, Eko, sattui olemaan ammatiltaan päämittamies ja mittasi reilusti yli 20 Aallon suunnittelemaa taloa. Ne olivat kiinnostavia. Ennen kuin työt varsinaisesti alkoivat työmaalla isä toi aina Alvarin piirrustukset kotiin ja levitimme ne lattialle. Sitten painelimme pikkuveljen kanssa nuppineuloilla läpi seinien paikat ja kantavat tolpat. Alvarin töissä oli aina tavattoman paljon virheitä. Kantavat seinät ja kantavat pilarit eivät alkuperäisissä rakennuspiirrustuksissa osuneet kohdalleen, vaan työt oli tehty selvästikin hutiloimalla ja halpatyövoimalla. Sellaista taustaa siis oli K-ajan yksilöpalvonnassa. Hyvääkin Alvarilla mielestämme toki oli, sillä vapaasti muuttuvien pintojen ja monimutkaisten ratkaisujen mitoituksesta isäni piti erityisen paljon ja hän toki kannusti Alvaria niiden tekemiseen. Alvari luotti hyvin pitkälle huippuammatilaisen kykyyn mokien korjaamisessa, vaikka toisinaan ratkaisuista käytiin pitkää kädenvääntöä. Muutama kiva moka toki jätettiin jälkipolvien tutkittavaksi ihan tarkoituksella. Tätäkö linjaako siis uudessa innoovaatioyliopistossakin halutaan, vai mikä on nimivalintaan liittyvä perussanoma? Ammatillisen opettajan koulutuksellani haluan itse kehittyä kuitenkin hieman toisenlaiseksi opettajaksi, kuin Alvar. Haluan, että omat materiaalitieteen opiskelijani oppivat sekä oikeita insinööritaitoja että luovuutta, mutta erityisesti kalliiden mokien välttämistä. Toivon myös, että tämä yliopistojen nimittelylinja ei yleisty sellaiseksi, että tulevaisuudessa valmistuu esimerkiksi vaikkapa juristeja Rovaniemen Joulupukin yliopistosta. Erillisten laitosten nimiksi henkilönimet voisivat asiallisesti sopiakin.

Aamu mietteitä, pari yötä on nukuttu

Haaga-Helian (HH) ammatillisen opettajakorkeakoulun (AOKK) ensimmäiset lähipäivät ovat nyt ohi. Pari yötä on nukuttukin. Tällä perspektiivillä kaikki on kivaa. Ollaan uutta oppimassa ja on saatu paljon uusia kavereita. Verkostoitumista siis. Ihmisten kanssa on kiva jutella. Johtuneeko se sitten siitä, että on yhteinen tavoite ja erilainen tausta. Kaikilla on toki jonkinlainen mukava erikoisosaaminen ja se tuo kokemuksen ääntä keskusteluihin. Kumpa nyt pärjäisin porukassa.
Oma aikani on tässä vaiheessa mennyt työkalujen opetteluun, virittelyyn ja testaamiseen.
Lähipäivillä saatiin kesätehtäviä. Onneksi oli malttia niin, että käytin aikaa raportin kirjoittamisohjeiden selvittämiseen. Ne löysin hakukoneella Haaga-Helian mainion näköisiltä laatusivuilta. Muokkaan ohjeita nyt omaan ja tiimin käyttöön. Haaga-Heliassa ei ollut muuten latex-sivuja, kuten monissa ammattikorkeakouluissa. No on siis mietittävä, millä kirjoitan harjoitustyöt.
Saapas nähdä, kuinka paljon opin viikonlopun aikana.

Opintojen aloitus

Tänään on 20.05.2008 ja toinen lähipäiväni. Opiskelen ammatillisesta opettajakoulutusta Haaga-Helian AMK:ssa verkkopohjaisessa Vespa-ryhmässä ja valmistua pitäisi vuoden kuluttua. Huh, huh! Olemme jo tiimittyneet ja muodostaneet Jokeri-tiimin, jossa on kuusi jäsentä. Olemme harjoitelleet jo ryhmätöissä tarvittavien tekstien yhdessä kirjoittamista Googlessa. Tässä vaiheessa koko opiskelu-urakka näyttää melkoisen isolta.