Opetan itse englannin kielellä. Olen tehnyt sitä vuosia ja oppilaani ovat sekä suomalaisia että eri maista tulleita ulkomaalaisia tekniikan opiskelijoita. Jälkeen päin voin sanoa, että vuosia olen ihmetellyt opiskelijoiden eroavuuksia ja tunnustan jättäneeni huomiotta tällaiseen opetukseen väistämättä liittyvät ongelma, mutta onneksi törmäsin hiljattain Kyösti Julkusen (2002) artikkeliin, jossa mielenkiintoisella tavalla todetaan seuraavaa:
”Oppilaiden luokkakäyttäytymiseen vaikuttavat myös kulttuurierot. Opettaja voi tulkita esimerkiksi pidättyväisyyden, joka oppilaan kulttuurissa osoittaa kohteliaisuutta, passiivisuudeksi. Myös käsitykset oppimisesta ja tiedosta voivat olla erilaisia. Yhteisöllisissä kulttuureissa ei arvosteta yksilöllistä työskentelyä. Vastaavasti kilpailua arvostavassa kulttuurissa ei pidetä yhteistyöhön perustuvista tehtävistä. Kulttuureissa, joissa oppiminen tarkoittaa lähinnä ulkoa oppimista, voi olla tehokkaita muististrategioita, mutta heidän ongelmanratkaisutaitonsa ovat puutteellisia (Richards & Hurley 1990). (Julkunen 2002 s. 102)”
”Suomessa on havaittu kulttuurierojen merkitys tutkittaessa suurimman maahanmuuttajaryhmän, venäjänkielisten perheiden, lasten koulunkäyntiä ja sopeutumista suomalaiseen kouluun (esim. Laihiala-Kankainen 2001) (Julkunen 2002 s. 102).”
Olen sitä mieltä, että edellä sanottu auttaa minua ymmärtämään paremmin eri maista tulleiden opiskelijoiden oppimista ja lahjakkuutta. Erilaisuuden huomioimisen kautta minulla on omasta mielestäni tulevaisuudessa paremmat mahdollisuudet asettaa opetustavotteita ja myös kehittää opetustani ja siihen liittyvää vuorovaikutusta. Olen Julkusen (2002 s.106) kanssa samaa mieltä siitä, että opiskelu vieraalla kielellä parantaa kielitaitoa, sisältöjen hallintaaa opiskelukielellä ja yleisiä ajattelu- ja opiskelutaitoja. Toivottavasti voin jo tänä syksynä kokeilla, kuinka Julkusen (2002 s.106) suosittelemat kokemuksellisen oppimisen, vertaisopetuksen, pari- ja ryhmätyöskentelyn keinot sekä tekemällä oppimisen ja keksivän oppimisen sekä simulaatioiden keinot sopivat omalle kurssilleni. Otan huomioon senkin, että hän suosittelee välttämään liikaa kielen varassa olevaa opetusta ja suosittaa monipuolista aineistoa, multimediaopetusta, vaihtelevia esitystekniikoita, kuten myös demonstraatioita, audiovisuaalisia välineitä, esineitä ja autenttista materiaalia.
Kirjallisuuslähteet:
Julkunen, K. 2002 Sisältöjen oppiminen ja opettaminen vieraalla kielellä, Teoksessa: Julkunen, M.-L. (toim.) Opetus, oppiminen, vuorovaikutus, Helsinki. WSOY. s. 97-110.
Laihiala-Kankainen, S. 2001. Huomioita venäläisestä ja suomalaisesta koulukulttuurista. Teoksessa: Perho, K. (toim.) Kahden kulttuurin väkeä. Suomalaiset ja venäläiset koulussa. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunnan selosteita 82. 8-31.
Richards, J. C. & Hurley, D. 1990. Language and content: Approaches to curriculum alignment, Teoksessa: Richards, J. C. The language teaching matrix. Cambridge: Cambridge University Press. 144-159.
lauantai 11. lokakuuta 2008
torstai 9. lokakuuta 2008
Mentorointi ammatillisen kasvun edistäjänä
Jori Leskelä kirjoittaa mentoroinnista otsikolla Mentorointi ammatillisen kasvun edistäjänä kirjassa (toim.) Collin,K & Paloniemi, (2007) Aikuiskasvatus tieteenä ja toimintakenttinä, PS-Kustannus.s. 155-187. Artikkelissa tarkastellaan mentorointia laajasti ammatillisen kasvatuksen edistäjänä mentoroinnin olemuksen, toteutustapojen ja vaikutusten näkökulmasta.Leskelä johdattelee lukijaa Kreikan historiasta saakka. Suomessa asia on saanut lisääntyvää kiinnostusta, koska mentoreoinnilla olisi mahdollisuuksia väestön ikärakenteen muutokseen liittyvän kokemusperäisen hiljaisen tiedon säilyttämiseen.
Leskelä lähestyy mentorointia Murray (2001) ajatuksia lainaten määrittelyillä ja toteaa, että toiminta on mentorointia, jos 4 seikkaa on voimassa:
Kaksi henkilöä ...
(1) ... käyvät luottamuksellista keskustelua
(2) ... pyrkien toisen henkilökohtaiseen kehittymiseen
(3) ... tapaamisissa, joita on useita
(4) ... käsitellen enemmän käytännönläheisiä aiheesta, joka kiinnostaa aktoria eli kehittyjää
Näinhän se on. Itselläni oli tilaisuus mentoroimiseen viime viikonloppuna, kun piipahdin erään venäjältä muuttaneen henkilön luona Pohjois-Ruotsissa. Tarkoitus oli vain vähän korjata tietokonetta, mutta henkilö saattui kertomaan, että hänellä on nyt aikuisopiskelijana opinnäytetyön aiheen valintaan liittyvä ongelma. Rehellisesti sanoen ei tietoa, mistä työn tekisi ja miten. Tilanne synnytti luonnollisen, satunnaisen, spontaanin ja epämuodollisen mentorointitapahtuman. Kerroin, että en nyt tekniikan ihmisenä tiedä kovin paljon hänen alansa eli hoitoalan opetuksesta, mutta monia opinnäytetöitä ohjanneena ja myös hoitoalan opiskelijoita mentoroineena voin auttaa häntä keksimään itselleen ja koululleen sopivan aiheen ja tavan, jolla työsuunnitelma ja työ tehdään.
Muutamin sanoi kerroin, että on hyvä tarkastella omia vahvuuksia ja että hänellä on oman venäläisen kulttuuritaustansa ansiosta erinomainen kyky ymmärtää vieraasta kulttuurista tulleiden hoitoalan työntekijöiden kokemuksia, vaikeuksia ja työkulttuurin kohtaamista omien kokemusten kautta. Juttelimme myös siitä, että maahan tulee työtehtäviin tulevaisuudessa entistä enemmän erilaisen kulttuuritaustan omaavia henkilöitä. Paineet tähän ovat kovat juuri hänen opiskelemalleen hoito-alalle sen vuoksi, että väestön ikäjakauman muutos vähentää kotimaisen henkilöstön (työvoiman) määrää alalla ja samalla tämä muutos (mm. väestön ikääntyminen) kasvattaa hoitotarvetta. Totesimme, lisäksi, että hänellä on erinomainen valmis verkosto tuntemiinsa muihin venäläisiin hoitoalan henkilöihin ja muihin erilaisen kulttuuritaustan omaaviin ihmisiin (lääkäreihin, palvelujohtajiin, osastonhoitajiin, hoitajiin, ym). Tästä sitten johdattelin hänet keksimään, että nämä kokemukset ovat kaikille hyödyllisiä ja niitä kannattaa koota ja pohtia sekä asiasta voi tehdä ”haastattelututkimuksen”. Ehdotin jopa muutamaa lisäkontaktia, koska tunnen sen alan ihmisiä sielläpäin, ja niillekin tuntui syttyvän vihreä valo. Olemme jatkaneet mentorointia tuon tapaamisen jälkeenkin ja tekeminen tuntuu juuri nyt edistyvän vauhdilla.
Kylläpä pieni sivumentorin rooli tuntui hyvältä, kun uudistin aktorin näkemyksiä. Tunsin myös, että aktorin sai siitä, kuten Leskeläkin tiivistää ”positiivisia asioita: ... kriisistä selviytymistä, stressin ja turhautumisen vähentymistä, myönteisyyttä, voimaantumista, eheytymistä, uratulevaisuuden jäsentymistä”.
Leskelä lähestyy mentorointia Murray (2001) ajatuksia lainaten määrittelyillä ja toteaa, että toiminta on mentorointia, jos 4 seikkaa on voimassa:
Kaksi henkilöä ...
(1) ... käyvät luottamuksellista keskustelua
(2) ... pyrkien toisen henkilökohtaiseen kehittymiseen
(3) ... tapaamisissa, joita on useita
(4) ... käsitellen enemmän käytännönläheisiä aiheesta, joka kiinnostaa aktoria eli kehittyjää
Näinhän se on. Itselläni oli tilaisuus mentoroimiseen viime viikonloppuna, kun piipahdin erään venäjältä muuttaneen henkilön luona Pohjois-Ruotsissa. Tarkoitus oli vain vähän korjata tietokonetta, mutta henkilö saattui kertomaan, että hänellä on nyt aikuisopiskelijana opinnäytetyön aiheen valintaan liittyvä ongelma. Rehellisesti sanoen ei tietoa, mistä työn tekisi ja miten. Tilanne synnytti luonnollisen, satunnaisen, spontaanin ja epämuodollisen mentorointitapahtuman. Kerroin, että en nyt tekniikan ihmisenä tiedä kovin paljon hänen alansa eli hoitoalan opetuksesta, mutta monia opinnäytetöitä ohjanneena ja myös hoitoalan opiskelijoita mentoroineena voin auttaa häntä keksimään itselleen ja koululleen sopivan aiheen ja tavan, jolla työsuunnitelma ja työ tehdään.
Muutamin sanoi kerroin, että on hyvä tarkastella omia vahvuuksia ja että hänellä on oman venäläisen kulttuuritaustansa ansiosta erinomainen kyky ymmärtää vieraasta kulttuurista tulleiden hoitoalan työntekijöiden kokemuksia, vaikeuksia ja työkulttuurin kohtaamista omien kokemusten kautta. Juttelimme myös siitä, että maahan tulee työtehtäviin tulevaisuudessa entistä enemmän erilaisen kulttuuritaustan omaavia henkilöitä. Paineet tähän ovat kovat juuri hänen opiskelemalleen hoito-alalle sen vuoksi, että väestön ikäjakauman muutos vähentää kotimaisen henkilöstön (työvoiman) määrää alalla ja samalla tämä muutos (mm. väestön ikääntyminen) kasvattaa hoitotarvetta. Totesimme, lisäksi, että hänellä on erinomainen valmis verkosto tuntemiinsa muihin venäläisiin hoitoalan henkilöihin ja muihin erilaisen kulttuuritaustan omaaviin ihmisiin (lääkäreihin, palvelujohtajiin, osastonhoitajiin, hoitajiin, ym). Tästä sitten johdattelin hänet keksimään, että nämä kokemukset ovat kaikille hyödyllisiä ja niitä kannattaa koota ja pohtia sekä asiasta voi tehdä ”haastattelututkimuksen”. Ehdotin jopa muutamaa lisäkontaktia, koska tunnen sen alan ihmisiä sielläpäin, ja niillekin tuntui syttyvän vihreä valo. Olemme jatkaneet mentorointia tuon tapaamisen jälkeenkin ja tekeminen tuntuu juuri nyt edistyvän vauhdilla.
Kylläpä pieni sivumentorin rooli tuntui hyvältä, kun uudistin aktorin näkemyksiä. Tunsin myös, että aktorin sai siitä, kuten Leskeläkin tiivistää ”positiivisia asioita: ... kriisistä selviytymistä, stressin ja turhautumisen vähentymistä, myönteisyyttä, voimaantumista, eheytymistä, uratulevaisuuden jäsentymistä”.
tiistai 7. lokakuuta 2008
Joitakin ajatuksia Collinin et al kirjasta
Moodin koulutustarjonnan mallit (s. 226-228)
Moodin koulutustarjonnan mallit ovat 3 vuosikymmentä vanhoja. Ne ovat:
-hylkääminen,
-sosiaalivaltio,
-osallistuminen ja
-itsensä toteuttaminen.
Hylkäämismallin lähtökohta on, että ikääntyneiden koulutuksella ei ole mitään erityistä mieltä. Ikääntyneet sysätään syrjään (roskikseen). Sosiaalivaltiomallin ideana on puuhakkaana pitäminen ja viihtyminen. Koulutusmahdollisuuksien näkökulmasta mahdollisuus itsessään on tärkeää, mutta sisältö ei lainkaan. Osallistumismalli pohjautuu sosiaalivaltion ideologian kaltaisella tavalla aktiivisuusteoreettiseen näkemykseen vanhenmisesta. Tavoitteena on osallistaa ikääntyneet yhteiskunnalliseen toimintaan. Koulutuksen ja osaamisen avulla uskotaan olevan mahdollisuus saavuttaa ”itsetietoisuuden nousu” ja sitä kautta myönteinen asennoituminen itseensä sekä aktiivisesti vaikuttaa omaan elämäntilanteeseensa. Moodin neljäs vaihe on itsetiedostuksen malli. Sen ajattelutapa korostaa henkisiä arvoja, itsensä kehittämistä ja elämän merkityksellisyyttä. Ikääntymistä ei pidetä sosiaalisena ongelmana tai sairautena, joka pitäisi voitaa, vaan se nähdään mahdollisuutena. Koulutus- ja oppimistoimintaan osallistuminen nähdään eräänä mahdollisuutena itsensä tarkastelemiseen omien sisäisten arvojen ohjaamana sekä mahdollisuutena omaan henkiseen kasvuun ja kehittymisvaiheena merkityksellisyyden tilaan.
Suomessa tapahtunut ikääntyneiden koulutusmahdollisuuksien lisääntyminen on kulkenut 20 vuoden ajan määrällisesti ja laadullisesti. puuhakkaana pitämisen sijasta nykyään korostetaan yhä enemmän koulutuksen merkitystä ja elämänlaaadulle. Moodlen malleja voidaan käyttää mielestäni ikääntyvien koulutustarjonnan viitekehyksenä ja kehittämisen tukena. Olen itse sitä mieltä, että tulevaisuuden ikäihmiset ovat ”eläkeläistiikereitä”, jotka tietävät enemmän, osaavat enemmän, hankkivat tietoa enemmän, käyttävät rahaa enemmän, vaativat enemmän ja puolustavat oikeuksiaan enemmän. Tämä tulee asettamaan myös koulutuksen tarjoajille yhä enemmän haasteita. Revinnäistyöt eivät enää riitä.
Elinikäisestä oppimisesta (s. 231-233)
Elinikäisen oppimisen hienona tavoitteena on yleisesti pidetty koulutuksellisen eriarvoisuuden vähentämistä. Asialla on yhtymäkohdat Pohjoismaisen hyvinvointivaltion kehittämiseen (Mäkinen ym., 2006). Tutkimuksista ja tavoitteista huolimatta totuus on toisenlainen. Koulutus tuppaa edelleenkin kaikista mahdollisuuksista huolimatta kasaantumaan niille, joilla sitä jo on. Ne, jotka koulutusta eniten tarvitsevat, eivät ole siitä kiinnostuneita. Jos ajattelen asiaa kaupalliselta kannalta, kohdennettua koulutusmainontaa olisi siis turha laajentaa väliinputoojille. Tämä on vähän karua.
Sukupolvien väliset erot (s. 240-241)
Sanotaan, että käsitys itsestä oppijana muotoutuu pitkälti omien kokemusten kautta. Monella tämän päivän ikääntyneellä on keski-ikäisiä ja nuoria vähemmän koulutuskokemuksia ja nekin pohjautuvat peruskoulua edeltävään järjestelmään. Ikä on tuonut oppimiskokemusten määrään ja laatuun suuria eroja. Tästä syystä ikääntyneitä on tuettava niin, että he tuntevat itsensä tasavertaisiksi oppimisen prosessissa sekä ohjaajaan että vertaisopiskelijoihin nähden. Itse asiassa tässä voi olla suurempaakin totuuden siementä. Olen havainnut samaa pitkään työttömänä olleiden master-tason kollegojen täydennyskoulutuksessa rikastustekniikan asiantuntijoiksi. Pelkkä perusmotivointi ei mielestäni riitä, vaan oppijoita on tuettava monin tavoin.
Ikääntyneemmän oppijan eräänä etuna on elämänkokemuksen ja työkokemuksen kautta kertynyt tieto. Juuri se tarjoaa minun mielestäni erinomaisen suuren lähtökohdan tai kiinnityspisteen oppimisen ohjaamiselle. Muistan itsekin, kuinka nuorena opiskelijana istuin tähtitieteen appron kursseilla ja joulun jo lähestyessä muutama erikoislaatuinen yli seitsemänkymppinen mummeli keskusteli vieressäni ja toinen heistä kiteytti huolensa, että ”onhan tämä kivaa, mutta milloin se (luennoitsija) pääsee oikein (tähdistä)ennustamiseen”. Mitenkähän tuota olisi voinut tukea?
Aikuiskasvatuksen tulevaisuus:
Aikuiskoulutuksen sukupolvien erilaisuus, erilaiset elämäntilanteet ja -vaiheet asettavat monimuotoisuutensa vuoksi käytännön toiminnalle valtavia haasteita. Mielestämi tämä on nähtävä mahdollisuutena. Olen myös sitä mieltä, että mm. tekniset ratkaisut voivat tasoittaa aikuisten ja erityisesti työelämän ulkopuolella olevien aikuisten koulutuksen mahdollisuuksia. Tässä suhteessa katson, että mm. Hall -projektista saattaa tulla eräs aikuiskoulutusta ja myös ikääntyvien kotona-asumista tukeva teknologinen läpimurto. (289)
”Aikuisten osalta se (=elinikäinen oppiminen) tarkoittaa sitä, että myös työelämän ulkopuolella olevat aikuiset ovat aikuiskoulutuksen kohteensa entistä voimakkaammin (s. 290).”
Moodin koulutustarjonnan mallit ovat 3 vuosikymmentä vanhoja. Ne ovat:
-hylkääminen,
-sosiaalivaltio,
-osallistuminen ja
-itsensä toteuttaminen.
Hylkäämismallin lähtökohta on, että ikääntyneiden koulutuksella ei ole mitään erityistä mieltä. Ikääntyneet sysätään syrjään (roskikseen). Sosiaalivaltiomallin ideana on puuhakkaana pitäminen ja viihtyminen. Koulutusmahdollisuuksien näkökulmasta mahdollisuus itsessään on tärkeää, mutta sisältö ei lainkaan. Osallistumismalli pohjautuu sosiaalivaltion ideologian kaltaisella tavalla aktiivisuusteoreettiseen näkemykseen vanhenmisesta. Tavoitteena on osallistaa ikääntyneet yhteiskunnalliseen toimintaan. Koulutuksen ja osaamisen avulla uskotaan olevan mahdollisuus saavuttaa ”itsetietoisuuden nousu” ja sitä kautta myönteinen asennoituminen itseensä sekä aktiivisesti vaikuttaa omaan elämäntilanteeseensa. Moodin neljäs vaihe on itsetiedostuksen malli. Sen ajattelutapa korostaa henkisiä arvoja, itsensä kehittämistä ja elämän merkityksellisyyttä. Ikääntymistä ei pidetä sosiaalisena ongelmana tai sairautena, joka pitäisi voitaa, vaan se nähdään mahdollisuutena. Koulutus- ja oppimistoimintaan osallistuminen nähdään eräänä mahdollisuutena itsensä tarkastelemiseen omien sisäisten arvojen ohjaamana sekä mahdollisuutena omaan henkiseen kasvuun ja kehittymisvaiheena merkityksellisyyden tilaan.
Suomessa tapahtunut ikääntyneiden koulutusmahdollisuuksien lisääntyminen on kulkenut 20 vuoden ajan määrällisesti ja laadullisesti. puuhakkaana pitämisen sijasta nykyään korostetaan yhä enemmän koulutuksen merkitystä ja elämänlaaadulle. Moodlen malleja voidaan käyttää mielestäni ikääntyvien koulutustarjonnan viitekehyksenä ja kehittämisen tukena. Olen itse sitä mieltä, että tulevaisuuden ikäihmiset ovat ”eläkeläistiikereitä”, jotka tietävät enemmän, osaavat enemmän, hankkivat tietoa enemmän, käyttävät rahaa enemmän, vaativat enemmän ja puolustavat oikeuksiaan enemmän. Tämä tulee asettamaan myös koulutuksen tarjoajille yhä enemmän haasteita. Revinnäistyöt eivät enää riitä.
Elinikäisestä oppimisesta (s. 231-233)
Elinikäisen oppimisen hienona tavoitteena on yleisesti pidetty koulutuksellisen eriarvoisuuden vähentämistä. Asialla on yhtymäkohdat Pohjoismaisen hyvinvointivaltion kehittämiseen (Mäkinen ym., 2006). Tutkimuksista ja tavoitteista huolimatta totuus on toisenlainen. Koulutus tuppaa edelleenkin kaikista mahdollisuuksista huolimatta kasaantumaan niille, joilla sitä jo on. Ne, jotka koulutusta eniten tarvitsevat, eivät ole siitä kiinnostuneita. Jos ajattelen asiaa kaupalliselta kannalta, kohdennettua koulutusmainontaa olisi siis turha laajentaa väliinputoojille. Tämä on vähän karua.
Sukupolvien väliset erot (s. 240-241)
Sanotaan, että käsitys itsestä oppijana muotoutuu pitkälti omien kokemusten kautta. Monella tämän päivän ikääntyneellä on keski-ikäisiä ja nuoria vähemmän koulutuskokemuksia ja nekin pohjautuvat peruskoulua edeltävään järjestelmään. Ikä on tuonut oppimiskokemusten määrään ja laatuun suuria eroja. Tästä syystä ikääntyneitä on tuettava niin, että he tuntevat itsensä tasavertaisiksi oppimisen prosessissa sekä ohjaajaan että vertaisopiskelijoihin nähden. Itse asiassa tässä voi olla suurempaakin totuuden siementä. Olen havainnut samaa pitkään työttömänä olleiden master-tason kollegojen täydennyskoulutuksessa rikastustekniikan asiantuntijoiksi. Pelkkä perusmotivointi ei mielestäni riitä, vaan oppijoita on tuettava monin tavoin.
Ikääntyneemmän oppijan eräänä etuna on elämänkokemuksen ja työkokemuksen kautta kertynyt tieto. Juuri se tarjoaa minun mielestäni erinomaisen suuren lähtökohdan tai kiinnityspisteen oppimisen ohjaamiselle. Muistan itsekin, kuinka nuorena opiskelijana istuin tähtitieteen appron kursseilla ja joulun jo lähestyessä muutama erikoislaatuinen yli seitsemänkymppinen mummeli keskusteli vieressäni ja toinen heistä kiteytti huolensa, että ”onhan tämä kivaa, mutta milloin se (luennoitsija) pääsee oikein (tähdistä)ennustamiseen”. Mitenkähän tuota olisi voinut tukea?
Aikuiskasvatuksen tulevaisuus:
Aikuiskoulutuksen sukupolvien erilaisuus, erilaiset elämäntilanteet ja -vaiheet asettavat monimuotoisuutensa vuoksi käytännön toiminnalle valtavia haasteita. Mielestämi tämä on nähtävä mahdollisuutena. Olen myös sitä mieltä, että mm. tekniset ratkaisut voivat tasoittaa aikuisten ja erityisesti työelämän ulkopuolella olevien aikuisten koulutuksen mahdollisuuksia. Tässä suhteessa katson, että mm. Hall -projektista saattaa tulla eräs aikuiskoulutusta ja myös ikääntyvien kotona-asumista tukeva teknologinen läpimurto. (289)
”Aikuisten osalta se (=elinikäinen oppiminen) tarkoittaa sitä, että myös työelämän ulkopuolella olevat aikuiset ovat aikuiskoulutuksen kohteensa entistä voimakkaammin (s. 290).”
maanantai 6. lokakuuta 2008
Sain kurssin opetettavaksi
Tosi on. Sain kurssin opetettavaksi ja se se alkaa 4.11.2008.
Kurssi on englanninkielinen ja nimeltään Postgraduate Course in
Transmission Electron Microscopy eli MT-0.6026 (5 cr).
Ainakin 2 espanjalaista opiskelijaa on tulossa sille, joten
hyvältä näyttää. Kokeilen ihan varmasti uusia opittuja juttuja.
Suunnittelu alkaa nyt.
Kurssi on englanninkielinen ja nimeltään Postgraduate Course in
Transmission Electron Microscopy eli MT-0.6026 (5 cr).
Ainakin 2 espanjalaista opiskelijaa on tulossa sille, joten
hyvältä näyttää. Kokeilen ihan varmasti uusia opittuja juttuja.
Suunnittelu alkaa nyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
